Skip to main

Perhevapaavertailu

Perhevapaavertailun avulla voit tarkastella, miten perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken vaikuttaa perheen tuloihin.

Vertailu on tarkoitettu työssäkäyville vanhemmille, joiden lapsi on syntynyt 4.9.2022 tai sen jälkeen. Vertailu on suuntaa antava.

16.1.2024 | Perhevapaavertailu on päivitetty vuodelle 2024.

Vertailussa tarkastellaan eri tapoja jakaa lapsen syntymän jälkeen maksettavat vanhempainraha ja kotihoidon tuki perheen vanhempien kesken (vanhempi A ja vanhempi B). Raskausraha ei ole vertailussa mukana, joten ei ole väliä, kumpi on vertailussa vanhempi A ja kumpi on vanhempi B.

Vanhemmat voivat saada vanhempainrahaa yhteensä 320 päivältä, kumpikin 160 päivältä. Näistä enintään 63 vanhempainrahapäivää on mahdollista luovuttaa toiselle vanhemmalle. Molemmilla vanhemmilla on siis 97 sellaista vanhempainrahapäivää, joita ei voi luovuttaa.

Kun päivität vertailuun perheesi tiedot, se laskee suuntaa antavan arvion perheesi bruttotuloista ja verotuksen jälkeen käteen jäävistä nettotuloista kahden vuoden ajalta. Tuloksena on laskelma, jonka avulla voit tarkastella, kuinka paljon perheen kokonaistulot kahden vuoden ajalta kasvavat tai vähenevät, jos molemmat vanhemmat käyttävät vapaita.

Laskelmaan on valittu kolme vaihtoehtoista tapaa jakaa valitsemasi hoitoaika (1–24 kk) vanhempien kesken. Näitä verrataan tilanteeseen, jossa perhevapaita ei jaeta vaan vain toinen vanhemmista käyttää vapaita. Jos valitsemasi hoitoaika on lyhyt, kotihoidon tuki jää laskelmasta pois.

Seuraavassa kuvataan lyhyesti vertailun lähtökohtana oleva tilanne ja kolme vaihtoehtoista tapaa jakaa perhevapaita:

  • Vertailukohta : Vain vanhempi A käyttää vapaita, eli hän hoitaa lasta koko valitsemasi hoitoajan. Vanhempi B ei käytä vapaita.
  • Vaihtoehto 1 : Vanhempi B käyttää 97 vanhempainrahapäivää. Vanhempi A käyttää kaikki muut vanhempainrahapäivät ja kotihoidon tukea.
  • Vaihtoehto 2 : Vanhempainrahapäivät jaetaan tasan. Vanhempi A käyttää kotihoidon tukea.
  • Vaihtoehto 3 : Vanhempainrahapäivät ja kotihoidon tuki jaetaan tasan vanhempien kesken.

Asetelma: Vanhemman A kuukausipalkka on 2 100 euroa, vanhemman B kuukausipalkka on 2 600 euroa, lasta hoidetaan kotona yhteensä 18 kuukautta ja kotihoidon tuki on 380 euroa kuukaudessa.

Vertailukohta : Vain vanhempi A käyttää vapaita. Vanhempi B luovuttaa 63 vanhempainrahapäivää vanhemmalle A eikä käytä itse mitään vapaita, vaan työskentelee koko kaksivuotisen tarkastelujakson ajan. Vanhemman B vanhempainrahapäivistä 97 jää käyttämättä. Vanhempi A on perhevapaalla 18 kuukautta (saa vanhempainrahaa 160 + 63 päivää ja kotihoidon tukea noin 9 kuukautta) ja palkkatyössä 6 kuukautta. Perheen kahden vuoden aikaiset bruttotulot ovat yhteensä noin 90 630 euroa ja verotuksen jälkeen käteen jäävät nettotulot noin 75 150 euroa.

Vaihtoehdoissa 1–3 kuvataan, mitä perheen brutto- ja nettotuloille tapahtuu, jos myös vanhempi B käyttää perhevapaita. Kaikissa vaihtoehdoissa lasta hoidetaan kotona 18 kuukautta.

Vaihtoehto 1: Vanhempi B käyttää 97 vanhempainrahapäivää. Vanhempi A käyttää kaikki muut vanhempainrahapäivät ja kotihoidon tukea.

Vanhempi B luovuttaa 63 päivää vanhemmalle A ja käyttää itse 97 vanhempainrahapäivää (noin 4 kuukautta). Vanhempi A saa vanhempainrahaa noin 9 kuukautta ja kotihoidon tukea noin 5 kuukautta. Vanhemman A kotihoidon tuen jakso siis lyhenee ja työssäkäyntiaika pitenee vertailukohtaan nähden noin 4 kuukautta. Perheen kahden vuoden aikaiset bruttotulot ovat 3 320 ja nettotulot 4 490 euroa suuremmat kuin vertailukohdassa.

Vaihtoehto 2: Vanhempainrahapäivät jaetaan tasan. Vanhempi A käyttää kotihoidon tukea.

Molemmat vanhemmat käyttävät 160 vanhempainrahapäivää (reilut 6 kuukautta). Vanhempi A saa kotihoidon tukea noin 5 kuukautta. Vanhempi A työskentelee reilut 12 kuukautta ja vanhempi B noin 18 kuukautta. Perheen kahden vuoden aikaiset bruttotulot ovat 2 860 ja nettotulot 5 180 euroa suuremmat kuin vertailukohdassa.

Vaihtoehto 3: Vanhempainrahapäivät ja kotihoidon tuki jaetaan tasan.

Molemmat vanhemmat käyttävät 160 vanhempainrahapäivää (reilut 6 kuukautta) ja saavat kotihoidon tukea vajaat 3 kuukautta. Molemmat vanhemmat työskentelevät kahden vuoden aikana 15 kuukautta. Perheen kahden vuoden aikaiset bruttotulot ovat 1 560 ja nettotulot 5 190 euroa suuremmat kuin vertailukohdassa.

Esimerkissä perheen kannalta taloudellista paras ratkaisu olisi jakaa vapaat tasan. Euromäärät ovat suuntaa antavia.

Täytä tiedot oman tilanteesi mukaan. Tulokset päivittyvät alle.

Loading...

Perhevapaavertailun brutto- ja nettotulojen laskennassa otetaan huomioon vanhempien palkkatulot, vanhempainraha ja kotihoidon tuki. Vanhempainrahan määrä lasketaan vertailuun syötettyjen palkkatulojen perusteella. Pienituloiselle tai tulottomalle vertailussa lasketaan vanhempainrahan vähimmäismäärä (31,99 euroa päivässä vuonna 2024), mutta mahdollisia muita pienituloisen tai tulottoman saamia etuuksia ei oteta huomioon. Vertailu ei siten sovi tilanteisiin, joissa toinen vanhempi on esimerkiksi työttömänä.

Nettotulot lasketaan vähentämällä bruttotuloista verot ja sosiaalivakuutusmaksut. Verojen laskentaa varten tulot jaetaan tasan kahdelle verovuodelle. Verot ja sosiaaliturvamaksut lasketaan vuoden 2024 lainsäädännön ja keskimääräisen kunnallisveroprosentin (7,46 %) mukaan. Kirkollisveroa ei oteta laskennassa huomioon. Laskennassa otetaan huomioon Verohallinnon viran puolesta tekemät vähennykset, mutta ei esimerkiksi työmatkavähennystä.

Laskennassa ei oteta huomioon mahdollista työnantajan vanhempainvapaan ajalta maksamaa palkkaa. Laskennassa on oletettu, että vanhemmat eivät käytä vanhempainrahaa yhtä aikaa, vaan toisen vanhemman saadessa etuutta toinen työskentelee ja saa ilmoitettua palkkaa.

Vertailun tulokset ovat suuntaa antavia. Perheen todellisiin tuloihin vaikuttavat myös muut kuin tässä käsitellyt palkka- ja perhe-etuustulot. Nettotuloihin vaikuttavat myös esimerkiksi tulojen jaksottuminen verovuosille ja verotuksessa itse ilmoitettavat vähennykset.

Voit arvioida perhe-etuuksien tarkkoja määriä ja tuloistasi perittävien sosiaalivakuutusmaksujen ja verojen määriä Kelan ja Verohallinnon laskureiden avulla.

Tämä saavutettavuusseloste koskee Perhevapaavertailu -verkkosovellusta. Seloste on laadittu 7.12.2022. Verkkosivuston saavutettavuus on arvioitu Kelassa.

Miten saavutettava verkkopalvelu on?

Saavutettavuusvaatimukset on huomioitu, ja palvelu täyttää kriittiset saavutettavuusvaatimukset (WCAG-kriteeristö 2.1 A- ja AA-tasot).

Sisällöt, jotka eivät ole saavutettavia

Käyttäjät saattavat edelleen kohdata sivustolla joitakin saavutettavuusongelmia. Jos huomaat sivustolla ongelman, ilmoitathan siitä meille.

Anna palautetta saavutettavuudesta

Saavutettavuuspalautteet Kelassa vastaanottaa Kelan tekninen tuki.

Saavutettavuuden valvonta

Jos huomaat sivustolla saavutettavuuteen liittyviä ongelmia, anna ensin palautetta meille. Vastaamme 2 viikon sisällä.

Jos et ole tyytyväinen saamaasi vastaukseen tai jos et saa vastausta 2 viikon aikana, voit tehdä ilmoituksen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon

Valvontaviranomaisen yhteystiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Saavutettavuuden valvonnan yksikkö
www.saavutettavuusvaatimukset.fi
saavutettavuus(at)avi.fi
puhelinnumero vaihde 0295 016 000

Teemme jatkuvasti työtä saavutettavuuden parantamiseksi

Olemme sitoutuneet parantamaan verkkopalveluiden saavutettavuutta. Varmistamme saavutettavuuden mm. seuraavilla toimenpiteillä:

  • Otamme saavutettavuusvaatimukset huomioon, kun kehitämme palveluita.
  • Panostamme kielen ymmärrettävyyteen.
  • Otamme saavutettavuusvaatimukset huomioon, kun teemme hankintoja.
  • Tarjoamme työntekijöillemme saavutettavuuskoulutusta.

Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta (finlex.fi)

Sovelluksen versio : 1.0.0
Lähdekoodi